”Otimme Sorkan käyttöön lampaille vuonna 2018 ja positiivisten käyttökokemusten myötä myös naudoille muutamaa vuotta myöhemmin. Olemme olleet aktiivisesti kehittämässä ja laajentamassa Sorkan ominaisuuksia, koska olemme todenneet sen olevan paras tarjolla oleva järjestelmä tämän kokoluokan teurastamolle. Sorkka on helpottanut ja tehostanut teurastietojen käsittelyä, tilitysten tekoa, raportointeja ja erilaisten seurantavelvoitteiden täyttämistä. Se on säästänyt toimistotyöstä useita tunteja viikkotasolla aiempaan verrattuna. Lisäksi Sorkan hyvin toteutettu teuraseläinten käsittelylogiikka teuraslinjassa ja vaa'alla on selvästi nopeuttanut teurastusprosessia ja minimoinut inhimillisten virheiden riskin.
Sorkan kehittyminen teurastusprosessin hallinnasta teurastamon tuotantoketjun kokonaisvaltaiseksi toiminnanhallintajärjestelmäksi on helpottanut myös leikkaamomme ja eläinkuljettajien toimintaa. Panostamme jatkossakin vahvasti Sorkan kehitystyöhön ja otamme ensimmäisinä uudet ominaisuudet käyttöömme”
- Henri Vainio, Vainion Teurastamo Oy
"Minä olen päässyt käyttämään Sorkkaa monessa roolissa ja jo hiukan pidempään. Ohjelmisto on kehittynyt viime vuosina valtavasti. Eniten käytän ohjelmaa yhteistyökumppanin roolissa ns. ostoasiamiehenä. Se auttaa hyvin paljon seuraamaan tuottajiemme teuraseriä ja -ilmoituksia reaaliaikaisesti. Pystyn auttamaan tuottajia tarvittaessa ohjelman kautta, mikäli heillä on haasteita lisätä sinne eläimiä tai dokumentteja kuten luomusertifikaattia. Ohjelma mahdollistaa nopean laskutuksen sekä tilastoinnin, niin tuottaja, eläinlaji kuin teurastamokohtaisestikin."
- Anniina Holopainen, Suomen Lammasosuuskunta
"Sorkka on helppo käyttää, sinne saa kaiken tarvittavan ja excelistä isomman määrän eläimiä kerralla."
- Anna, lampuri
"Siirtyminen Sorkan käyttäjäksi nopeutti teurasilmoituksien ja luomupapereiden täyttämistä. Nyt jää työaikaa muuhunkin kuin tietokoneella istumiseen!"
- Tanja, luomukarjatilan keisarinna
”Ohjelma auttaa ettei tarvitse tulostella lippulappuja teuraiden mukaan”
- Virpi, lammastilallinen
"Lätt att använda och fungerar bra som arkiv. Alla papper gällande slakt samlat på ett ställe"
- Josefin, fårproducer